Oi ihanuus!

Minulla oli tänään aamulla tentti. Täytyy sanoa, että kysymykset nähtyäni en voinut kuin nauraa. Ja tämä ei ollut positiivinen reaktio, vaan kyseessä oli pikemminkin hysteerinen paniikkinauru. No aikani pohdiskeltua sain vastattua kaikkiin kysymyksiin: kahteen hieman paremmin ja kahteen vähän huonommin. Jälkeenpäin koko tentistä jäi itseasiassa aika hyvä mieli. Monesti tuntuukin, että alkupaniikin mennessä ohi saa aikaan ihan järkeviä vastauksia. Pitää vaan pystyä hallitsemaan hermot ja  pysyä rauhallisena. Kyllä ne vastaukset (ainakin yleensä) löytyy päästä. Ja aina voi ainakin keksiä jotain nohevaa.

Tentin jälkeinen olotila on aina aika mahtava. Varsinkin, jos on yhtään sellainen tunne ettei tarvitse pelätä täydellistä reputtamista. Tuntuu, että koko maailma hymyilee. Miltein erehtyy ajattelemaan, että tenttiä kannattaa useamminkin. Onneksi viimeistään uusien tenttikirjojen rahtaaminen kirjastolta kotiin palauttaa mielentilan hetkellisestä häiriöstä normaalitilaan. Eihän nyt tenteistä voi oikeasti tykätä. Pullasta sen sijaan voi. 

Kuva: we heart it

Kaupungin parasta soppaa

Jyväskylässä sitä saa kasvisravintola Katriinasta! Tämä ihanan kotoisa ja lämminhenkinen ravintola on minun aivan ehdoton suosikki lounaspaikoista. Ja mikä parasta: keittolounaan saa opiskelijahintaan!

Kaikki ruoat ovat vegaaneja ja sopivat siis myös täysin kasvispohjaista ruokavaliota noudattaville. Opiskelijahintaiseen lounaaseen kuuluu salaatti, kolme eri keittovaihtoehtoa ja maailman paras sämpylä. Jälkiruoaksi on tarjolla kahvia, teetä tai kiisseliä.

Keitot vaihtelevat päivittäin: porkkanaa, pinaattia, punajuurta, tomaattia, linssejä, papuja... lista on loputon! Kaikille yhteistä on hyvä maku. Minun lemppari on päivästä riippuen joko tomaatti- tai pinaatti-kookoskeitto. 

Käymme myös rouva Hyden täällä kyläillessä usein lounaalla Katriinassa. Kun vatsan saa täyteen parilla eurolla, on paikka käymisen arvoinen. Ja kun ruoka on vielä todella maittavaa, niin ei voi valittaa!

Vähän erilainen keskiviikko

Joskus tuntuu ihanalta ottaa pieni pako arjesta, kapinoida rutiineja vastaan ja viettää tavallinen keskiviikkopäivä aivan toisin, kuin olisi kalenterin mukaan suotavaa. Minä tein niin tänään:

1. Minun piti herätä aamulla niin aikaisin, että ehdin klo 7 alkavalle spinning-tunnille. Kuitenkin kun satsilla oltiin jo alkuverryttelyissä menossa, minä käänsin vasta kylkeäni ja suunnittelin mahdollista heräämistä. Tätä pohdiskelua jatkui tovi, jos toinenkin.

2. Reippaan spinningin jälkeen olin suunnitellut meneväni kirjastolle lukemaan. Todellisuudessa olin kuitenkin vielä teekuppi kädessä sohvalla lueskelemassa uusia blogipäivityksiä ja uutisia netistä.

3. Olin sopinut ystäväni kanssa treffit klo 11 yliopistolle ja tässä kohdassa en poikennut suunnitelmistani. Kävimme lounaalla ja tämän uurastuksen jäkeen päätin tulla ruokakaupan kautta kotiin.

4. Kotimatkalla ajattelin olla loppupäivän hieman reippaampi ja tarttua tenttikirjaan heti kotiin päästyäni. Jostain kumman syystä Kotiopettajataren romaani houkutteli valtio-oppia enemmän ja poikkesin jälleen kerran suunnitellusta.

5. Ahkera lukeminen alkoi väsyttää niin paljon, että oli pakko ottaa pienet torkut yhdessä Olgan kanssa. Alkuperäisen suunnitelman mukaan taisin olla tässä vaiheessa lähdössä body pump -tunnille.

6. Makoisten tirsojen jälkeen ajattelin lähteä Olgan kanssa pitkälle kävelylenkille. Valitettavasti sade pääsi yllättämään heti, kun astuimme ovesta ulos ja päädyimme kiertämään korttelin. Sekä koira että koiranomistaja olivat molemmat aika onnellisia, kun pääsivät takaisin sisälle.

Vaikka olen lipsunut täysin alkuperäisestä aikataulusta, minua ei harmita yhtään. Huomenna on jälleen uusi päivä ja uusi mahdollisuus olla kurinalainen arjen ahertaja. Itseasiassa minun on jo tänään palattava hieman ruotuun. Nimittäin siskoni tulee pian tänne ja voin kuvitella hänen ilmeensä, jos en ole tiskannut ja imuroinut. Onneksi ihanan vieraan vuoksi voi jo vähän reippailla.

"Anteeksi maalaisuuteni!"

Olin eräänä päivänä kaupan kassalla. Olin toisena vuorossa ja edelläni asioi vanhempi rouvashenkilö. Ilmeisestikin rouvan ja kassahenkilön välillä oli erimielisyyksiä ostosten loppusummasta ja rouva vaati tarkistamaan hinnat uudelleen. Lopulta osoittautui, että rouva oli ollut väärässä ja kaikkien tuotteiden hinnat olivat tulleet laskulle oikein. No, eihän tässä mitään. Jokaiselle sattuu joskus pieniä kömmähdyksiä ja itselläni ei ollut edes minnekään kiire. Vasta rouvan viimeiset sanat saivat minut ärsyyntymään. Ne olivat: "Anteeksi maalaisuuteni!"

Olen itse kotoisin kaupunkiin verrattuna maalta, vaikka en koekaan koskaan asuneeni varsinaisesti "maalla" - käsitteen mukaisessa paikassa. Meillä ei koskaan ole ollut kotieläimiä ja navettaan olen astunut elämässäni kenties kaksi kertaa. Tällöinkin olin TET-harjoittelussa kunnaneläinlääkärillä. Naapurit ovat olleet aina muutaman kymmenen metrin etäisyydellä ja palvelut vartin pyörämatkan päässä. Vaikka kotikylästäni ei saanutkaan viimeisimmän trendin mukaisia kenkiä, selvisin lapsuudestani ja nuoruudestani ilman suurempia traumoja. (Sitä paitsi minullakin oli ne järkyttävät So Whatin limput, joita joskus yläasteikäisenä kutsuttiin myös kengiksi ja jotka oli kaikilla PAKKO saada. Ei siis maalaisuutenikaan (tai äiti), myöhemmistä toiveista huolimatta, riittänyt pelastamaan tältä ilmiöltä.)

Joka tapauksessa uskon, että minustakin on tullut ihan normaali ihminen huolimatta siitä, missä olen kasvanut. Tai en ainakaan koe, että maalaisuuteni riittäisi selittämään hölmöyteni ja tyhmät tekoni. Se ei ole mikään tekosyy, jonka varjolla saisi tehdä ihan mitä vaan ja olla täysin tietämätön maailman tapahtumista. Toisaalta maalaisuudessa ei ole myöskään mitään anteeksipyydettävää. Se, mistä on kotoisin ei tee kenestäkään automaattisesti parempaa tai huonompaa ihmistä. Jos pysytään Suomen rajojen sisäpuolella, elämä on lähes samanlaista kaikkialla. Sähkö tulee johtoja pitkin myös Lapissa sen sijaan, että joku työpäivän päätteksi polkisi virtaa pyörällä. Lakatkaa siis ihmiset pyytämästä anteeksi syntyperäänne. Pelkkä "anteeksi" riittää seuraavalla kerralla, kun saattuu jokin täysin inhimillinen erehdys.  

Apples and something else...

Kuinka monelle syksy on muutoksen aikaa? Kuinka moni suunnittelee jo elokuussa uuden elämän suuntaviivat, joiden noudattaminen alkaa heti syyskuun 1. päivä?

Itse kuulun niihin, joille uusi vuodenaika on aina uusi mahdollisuus. Kun viimeinen talvikuukausi tulee päätökseen, haluan irtautua pimeän kauden tomuista ja siirtyä kohti valoista kevättä. Tämä asennemuutos tulee ilmi yleensä kaikilla elämänalueilla: sisustus saa uudet väri, ruokalautanen täyttyy uusista mauista ja vapaa-ajan harrastukset muokkaantuvat uuden vuodenajan mukaan.

Vaikka jokaisessa vuodenajassa on hyvät puolensa, on syksy ehdottomasti lempiaikaani. Monet vaipuvat syysmasennukseen, mutta itse pikemminkin herään eloon kun ensimmäiset raikkaat aamut ja pimeät illat saapuvat. Pitkästä aikaa on jälleen sallittua hautautua vilttien alle lukemaan Kotiopettajattaren romaania tuntikaupalla ilman huonoa omatuntoa. Toisaalta iltalenkki kirpeässä säässä, itse tehdyt sämpylät ja lämmin tee rauhoittavat yhtä lailla mieltä.

Viimeistään marraskuun lopulla syksykin alkaa kyllästyttää. Ainaiset vesisateet ja muutenkin harmaa sää tuntuvat kestäneen ikuisuuden. Silloin kaipaan jo valoa. Ja valoa nimenomaan lumen muodossa. Haluan hakea talvivaatteet varastosta ja heittää kumikengät vaatehuoneen kauimmaiseen nurkkaan. Odotan talven ensimmäisiä kunnon pakkasia ja tunnetta siitä, että aivot (tai vähintään posket) ehtii jäätyä ennen kuin saan raahattua kauppakassit kotiin. Vaikka pitkästä aikaa kaipaankin jo talvea, en halua mennä aikani edelle. Nyt haluan elää syksyä ja tätä hetkeä. Vielä muutaman kuukauden ajan haluan nauttia Edith Piafista, kotimaisista ompuista ja Olgan rapatassuista (Kyllä, minä todellakin sanon rakastavani syksyä.) ilman kiirettä minnekään.

3,5 kg pippuria ja hellyyttä

Osa elämääni on ollut jo 11 kuukauden ajan pieni karvainen pallero. Varasin Olgan netti-ilmoituksen ja muutaman puhelun perusteella. Tuo savolaisneiti lähtikin mukaani jo ensitreffeillä ja siitä lähtien olemme pitäneet yhtä. Aikamoinen pikaihastus siis!

Valehtelisin, jos väittäisin ensimmäisten kuukausien olleen helppoja. Olga todella ehti koetella hermojani viime syksyn aikana. Koulusta tullessa vastassa ei todellakaan ollut tyhjä koti. Sen sijaan sieltä löytyi neiti O. silputtujen lehtien ja puoliksi purtujen kenkien keskeltä. Jo alusta alkaen oli selvää, ettei uusi kämppikseni olisi helpoimmasta päästä. Keneltäkään toiselta kämppikseltä en edes olisi kestänyt sellaisia tuhotöitä, mutta kuka osaisi olla kauan vihainen niin suloiselle otukselle? Eräs vastaantulija sanoikin kerran, että koiranpentuja ja vauvoja yhdistää yksi sama asia: kukaan ei kestäisi niitä, mutta kun ne ovat niin pirhanan söpöjä. Olga ainakin on.

On uskomatonta, kuinka nopeasti ihminen kiintyy eläimeen. Vaikka Olga on tuonut mukanaan paljon myös huolia, en luopuisi siitä mistään hinnasta. Niin paljon se piristää päiviäni. Eläimessä parasta on, ettei se koskaan loukkaa tahallaan. Ilkitöiden taustalla on aina jokin syy. Olgalta löytyy paljon pippuria, mutta se on myös yksi hellyyttävimmistä otuksista jonka tiedän. Jos itsellä on huono päivä ja surettaa, niin neiti O. kyllä saa hymyn huulille.

Viime päivinä Olga on ollut sairas ja sitä on pitänyt käyttää useaan otteeseen eläinlääkärissä. Huomiseen asti pitää jännittää verikokeiden tuloksia. Olgan vointi on onneksi hieman parantunut, mutta silti menettämisen pelko on edelleen läsnä. Toivon täydestä sydämestäni, että kaikki on hyvin ja Olga paranee. En todellakaan ole valmis luopumaan siitä vielä. Toivon, että meillä on vielä paljon hyviä vuosia edessä ja yhteinen matkamme on vasta alussa.

Min Sommar

Viikkojen hiljaisuuden jälkeen päätin hieman päivittää kuulumisiani. Tämän hiljaiselon taustalla on yksi selkeä syy: olen nauttinut kesästä! En ole tehnyt mitään erityistä, mutta silti tämä kesä on ollut aivan huippu! Tänä kesänä olen...

1. tehnyt töitä

Tiesin jo keväällä, että työ tulee täyttämään suurimman osan ajastani tänäkin kesänä. Olen kuitenkin nauttinut työnteosta. Kesätyö on tarjonnut mukavaa vaihtelua opiskelulle. Palkkapäiväkin on ollut huomattavasti mukavampi kuin opintotukipäivä. Enää reilu kuukausi jäljellä töitä ja pahaa kyllästymistä ei ole tullut kertaakaan. Jee!

2. muistanut opiskelut

Töistä huolimatta en ole unohtanut opiskeluja aivan täysin. Olen lukenut tentteihin ja suunnitellut ensi vuoden kalenteria. Suunnitteluvaihe on tässäkin jutussa parasta.

3. syönyt jäätelöä

Olen ollut vuosikausia vannoutunut rommi-rusinan kannattaja. Tänä kesänä olen kuitenkin löytänyt aivan uuden lempimaun (tai yhden niistä lukuisista, joista tykkään), nimittäin tervajäätelön. Koko viime talven katselin lähikauppani jäätelöhyllyn tervajäätelöpakettia hyvin epäillyttävällä katseella. Juhannuksena otin kuitenkin riskin, uhmasin kohtaloa ja maistoin tätä makujen aatelia. Niin hyvää, niin ihanaa on tervan makuinen jäätelö, että suosittelen sitä lämpimästi kaikille!

4. syönyt kanelikorppuja

Vastapainoksi tervajäätelön uutuudelle, olen hellinyt makunystyröitäni myös vanhoilla, tutuilla mauilla. Muistan kanelikorput lapsuudestani. Ne olivat surkeimpia kahvileipiä, jotka tiesin. Niitä oli tarjolla mummolassa aina silloin, kun mummo ei ollut ehtinyt leipomaan mitään muuta. Nyt kanelikorput tuovat kuitenkin mieleeni lämpivät muistot ja maistuvat siksi taivaalliselle. Kenties kahvihuoneen korppujen ansiosta työpäivät ovat olleet niin kivoja tänä kesänä.

5. juossut

Alkukesästä kärsin hieman motivaation puutteesta. Nyt olen kuitenkin löytänyt jälleen urheilun, erityisesti juoksun ilon. Kuinka ihanaa onkaan lähteä lenkille myöhään illalla ja nauttia kesän tuoksuista. Toisaalta myös juoksulenkki auringon paahteessa on tuskallisen ihana. Kotiin palatessa tietää tehneensä jotain hyödyllistä ja raikas vesi maistuu vielä paremmalle kuin normaalisti.

6. nauttinut säästä

Ihana aurinko! Tänä kesänä lämpimiä, aurinkoisia päiviä on todellakin riittänyt! Sisällä oleminen on tuntunut välillä suorastaan syntiseltä, sillä ulkona on ollut niin kaunista ja kirkasta. Nämä päivät lämmittävät vielä tulevan talven kylmyydessäkin.

7. saunonut

Omassa asunnossani ei ole saunaa ja opiskelupaikkakunnallani pääsen ainoastaan kuntosalilla löylyn lämpöön. Kotona ollessani olenkin nauttinut saunomisesta yllin kyllin. Varsinkin puusauna ja saunavasta ovat jääneet mieleen tänä kesänä.

8. tehnyt löytöjä

Vannoin keväällä, etten osta mitään kotijuttuja kesän aikana. Onnistuin kuitenkin tekemään muutamia niin mahtavia löytöjä tenttireissuni yhteydessä, että minun oli pakko rikkoa lupaukseni. Ensi syksynä asuntoani koristaa muun muassa kauan etsitty uusi matto ja aarrearkku. Jälleen kerran työn positiiviset puolet korostuvat!

9. ollut rakennustyömaalla

Vanhempani remontoivat vanhaa maalaistaloa ja minä olen vieraillut remonttityömaalla aina silloin tällöin. Varsinaisiin töihin en ole joutunut, mutta olen päässyt osallistumaan suunnitteluun. Lämpiminä päivinä olen saattanut viettää aikaa pellolla vain äksänä maaten ja haaveillen, tukka heinissä ja jalkapohjat paljaina. Ihan kuin ennen vanhaan.

10. ikävöinyt

Kaiken kivan ohella olen välillä myös ikävöinyt. Minulla on ollut ikävä siskoani ja ystäviäni. Olen kaivannut oman kodin rauhaa ja hiljaisuutta. Toisaalta olen saanut nauttia niiden ihmisten seurasta, joita talvella kaipaan eniten. Olen saanut olla kotona. Kaikella on puolensa. 

Tähän asti kaikki on sujunut siis aika mallikaasti. Toivon kuitenkin, että tänä kesänä ehdin vielä...

lukemaan ihania kirjoja, käymään pikkuvaelluksella ja nauttimaan mökkisaunasta useaan otteeseen. En myöskään pahoittaisi mieltäni, jos saisin maistella "muutaman" tervajäätelöpallon ennen kesän loppua. Talven marjatkin on vielä poimimatta, joten tekemistä riittää myös loppukesäksi. 

Kuvat: täältä, täältä, täältä, täältä, täältä

Motivaatio kadoksissa?

Jos työintoa voi kasvattaa suunnittelemalla kivoja kohteita palkkarahoille, miten saa kiinni karanneen treenimotivaation? Itselläni on vaivannut pari viime viikkoa pienimuotoinen laiskuus. Tai kyseessä on ennemminkin ollut energian siirto muihin juttuihin. Minulla on ollut päivisin niin paljon hommaa, etten ole enää illalla jaksanut lähteä lenkille. Muutenkin treenailen mielummin päivällä, mikä sopii hyvin opiskelijan arkeen. Illat käytän ennemmin telkkarin tuijottamiseen ja hyvien kirjojen lukemiseen. Joka tapauksessa parin viikon löysäily on alkanut jo jättää jälkensä niin fyysiselle kuin henkisellekin hyvinvoinnilleni. Nyt olisi siis pakko keksiä äkkiä jotain tämän lekottelun loppuun saattamiselle!

Kotipaikkakunnallani ei ole mahdollista käydä ohjatuilla tunneilla, joten kaikki treenit on suoritettava omassa komennuksessa. Tämä itsessäänkin haastaa minua, sillä kaipaan vierelleni jonkun patistamaan minua eteenpäin. Viihdyn parhaiten tunneilla, joissa ohjaaja huutaa taukoamatta mikrofoniin. Nyt minun pitäisi osata kiljua itse itseeni vauhtia. Ilmankos löysäilyn riski kasvaa. Kun kukaan muu ei ole nostattamassa motivaatiota, täytyy sitä hakea jostain muualta.

Musiikki auttaa aina eteenpäin. Itse saan virtaa lenkkipolulla kunnon rockista. Suurin ongelma on kuitenkin motivaation nostatus kotona sille tasolle, että lenkille tulee ylipäänsä lähdettyä. Jos saan nostettua itseni sohvalta ylös ja ulos, saan yleensä myös tehtyä kunnon lenkin. Tämä siirtovaihe on vaan aina kaikista vaikein. Helposti sortuu ajattelemaan, että lähtee heti jonkun ohjelman jälkeen. Monesti vain alkaa joku toinen lähes yhtä hyvä ohjelma. Kohta on jo ilta ja lenkille ei ole vieläkään lähdetty. Millä keinoin itseä voisi motivoida kotisohvalla?

Kuntoilulehdet ovat yksi hyvä vaihtoehto. Niitä lukiessa haluaa itsekin päästä kokeilemaan artikkeleiden harjoituksia. Lehdet ovat hyvin inspiroivia ja houkuttelevat kokeilemaan uusiakin juttuja. Toinen hyvä keino voisi olla etsiä itselle joku idoli, jonka kuvaa katsoessa haluaisi itsekin treenata. Etsin itselleni julkkiksista sopivia "idoliehdokkaita", jotka nostattaisivat hetkittäin kadonneen motivaation jälleen ylös. Tässä muutama suosikkini:

Hilary Swank

Hayden Panettiere

Jessica Biel

Näiden kuvien avulla tekee ainakin itsellä mieli lähteä treenailemaan. Ketkä inspiroivat sinua urheilemaan enemmän?

Sweet Dreams

Tänään on siivouspäivä! Tai oikeastaan siivousaamu. Olen menossa iltavuoroon töihin, joten päätin käyttää aamun hyödyksi siivoamalla huoneeni. Illalla on sitten ihana mennä raikkaaseen petiin nukkumaan. Siivoustohinoiden keskellä ehdin jälleen kerran haaveilla uusista petivaatteista. Enkä ihan mistä tahansa räteistä, vaan Gantin sinivalkoisista lakanoista. Miten ihanan luksusta olisikaan kietoutua  illalla nukkumaan kunnon lakanoihin!

 

 

Harmi vaan, kun yhdenkin setin hinta on niin suolainen! Olen yrittänyt vakuutella itselleni, että unimaailmani olisi huomattavasti levollisempi näissä lakanoissa. Olen myös uskotellut itselleni, että kunnon lakanat kestävät usean  vuoden ajan ja ovat näin ollen varsinainen sijoitus tulevaisuuteen. Jostain syystä pankkitiliäni katsellessa olen kuitenkin todennut, että pärjään ilman monen sadan euron lakanoita. Ainakin toistaiseksi.

Toisaalta olen sitä mieltä, että sijoittamalla kerralla hieman  parempaan voi saavuttaa pidemmällä ajalla huomattavia säästöjä. On kuitenkin vaikea määrittää sitä rajaa, jossa laatu kulkee vielä hinnan kanssa käsi kädessä. Missä vaiheessa joutuu maksamaan laadun sijaan ennemminkin pelkästä merkistä? Voiko esimerkiksi 40 euron koiranruokakuppi olla niin paljon laadukkaampi ja kestävämpi kuin kympin kuppi?

Taloudellisista syistä taidan jättää Gantin lakanoiden hankinnan edelleen pelkäksi haaveeksi. Toisaalta ne ovat jälleen yksi hyvä syy siihen, että nappaan kohta polkupyöräni telineestä ja suuntaan kohti kesätöitä. Lukuvuoden jälkeen on mukava keskittyä vähäksi aikaa opiskelun sijaan töihin, kun tietää että ansaitun rahan avulla voi saavuttaa taas muutamia pieniä haaveita elämässä. Jos sinulla on motivaatio hukassa kesätöiden suhteen, kannattaa keksiä joku hyvä säästökohde. Töissä on huomattavasti kivempaa, kun mielessä siintää jo tuleva reissu, ranta-aallokot ja palmupuut!

Kuva: täältä

Ootko sää korpiseksuaali?

 

Jos tykkää vastakkaisesta sukupuolesta, on hetero. Lesbot ja homot taas ovat kiinnostuneita samasta sukupuolesta. Jos kumpikin käy, on biseksuaali. Mikä ihme on korpiseksuaali? No sille kelpaa kaikki.

Sukupuolen suhteen korpiseksuaalilla, "korpilla", saattaa olla jokin rajaus, mutta muuten ei niinkään. Tai on korpillakin mieltymyksensä, siis sellanen oma ihannetyyppi, josta kiinnostuu. Tarpeen vaatiessa korpiseksuaali kuitenkin unohtaa kaikki kriteerit aika helposti ja vähän "huonompikin" vaihtoehto käy. Tärkeintä on, että oma rakkauden jano täytetään. Oli juomana sitten samppanja tai lähikaupan Olvi.

Yhteistä korpiseksuaaleille on sijainti: ne asuu korvessa. Pienet paikkakunnat, joissa oman ikäisiä sinkkuja on hyvin rajoitetusti ovat korppien asuinaluetta. Nuoret lintuset ovat vähitellen muuttaneet suuremmille metsästysmaille, yleensä koulutuksen tai työn perässä, mutta kyliin on jäänyt myös yksinäisiä miehiä ja naisia. Muutaman vuoden aikana heistä kehittyy usein korpiseksuaaleja.

Korpille kelpaa kumppaneiksi kaikki vanhat luokkatoverit, kavereiden exät ja muutkin kohtalotoverit. Ainoa kriteeri on se, ettei ole sukua keskenään. Itse asiassa senkään suhteen ei olla niin tarkkoja: "mitä serkumpi, sitä herkumpi", vai miten se oli? Yksinäiset sielut pariutuvat pubin karaokeillassa ja kohta odotetaan jo ensimmäistä rakkauden hedelmää. Korpiseksuaalit nimittäin etenevät usein suhteissaan hyvin nopeasti. Vaikka toisen olisi tuntenut aina ilman minkäänlaista kipinää, ensimmäisen, mahdollisesti alkoholin siivittämän yhteentörmäyksen jälkeen ollaan valmiita alttarille todistamaan ikuista rakkautta. 

Korpiseksuaaleista on olemassa myös vähän "kevyempi" versio. Tällöin ainakin toinen osapuoli, yleensä molemmat, on muuttanut jo pois kotipaikkakunnaltaan. Yleensä johonkin läheiseen kaupunkiin. Kun nämä henkilöt sitten tapaavat kaupungin yössä, niin yhteinen taival alkaa helposti. Onhan se ihan luonnollista, kun yhdistävänä tekijänä on sama kotipaikkakunta. Mitä muuta yhteistä kumppanilta voi vaatia? Jos aiemmin kotipaikkakunnalla asuessa kyseisillä henkilöillä ei ole ollut mitään yhteistä, niin nyt on! Ja niin paljon, että kyllä kannattaa katsella toista vähän "sillä silmällä". Samaan baariin eksyneen kotikunnan kulkurin vuoksi kannattaa unohtaa kaikki uudet tuttavuudet. Jälleennäkemistähän voi nimittää jopa kohtalon peliksi. Ja kaikkihan tietää, ettei kohtalon kanssa saa pelleillä!

En kiellä, etteivätkö "korpiseksuaalit" olisi onnellisia kumppaneidensa kanssa. En myöskään väitä, että parempi onni löytyisi jostain kauempaa. Kehottaisin kuitenkin harkitsemaan, kannattaisiko joskus lähteä merta edemmäs kalaan. Koskaan ei tiedä, mitä kulman takana odottaa, mutta lähikuja pääsee harvoin yllättämään.

Kuva:täältä

Elämän "suuria" kysymyksiä

"Why God Why???"

                     - Joey Tribbiani

Miksi Facebookin chat ei koskaan toimi?

Miksi aurinko ei paista koskaan vapaapäivinä?

Miksi Milkan suklaita ei saa Suomesta juuri mistään?

Miksi jotkut saavat syödä mitä vain lihomatta, mutta meillä toisilla pelkkä vilkaisu jäätelöpurkkiin tuo pari lisäkiloa?

Miksi parhaat tarjoukset huomaa aina liian myöhään?

Miksi jotkut ruskettuvat niin helposti, mutta jotkut vaan palavat tomaattia muistuttaviksi palleroiksi?

Miksi toimimaton netti saa ihmisen niin vihaiseksi?

Miksi VR:n junat ovat aina myöhässä?

Miksi postissa tulee aina vain turhia mainoksia ja laskuja?

Miksi sukkahousut hajoavat aina tärkeissä juhlissa?

Miksi maito loppuu aina silloin, kun kauppa ei ole auki?

Miksi vaatekaupoissa sovituskoppien peileistä vastaan katsoo valaan näköinen lyllerö?

Miksi iPhone on niin kallis?

Miksi kaikki kiva löytyy aina silloin, kun sitä ei ole varaa ostaa?

Miksi Olga on niin söpö, että sen tehdessä tuhmuuksia ei voi kuin hymyillä?

Miksi toiset ovat lahjakkaita kaikessa ja toiset eivät opi koskaan piirtämään tikku-ukkoa enempää?

Miksi kukaan ei tarjoudu auttamaan, kun yrität punnertaa yksin ylipainavaa kassia aivan liian korkeiden portaiden päälle?

Miksi haluaa aina sitä, mitä ei voi saada?

Miksi, Miksi, Miksi?

Kuvat: täältä, täältä

Tulevaisuushuolia

"Minusta ei tule mitään, enkä tule koskaan pääsemään kunnon töihin!" Taisteleeko joku muu samanlaisten tuntemusten kanssa? Onnittelen niitä, jotka jo 9. luokalla tiesivät mitä elämältään haluavat. Suunnitelmat olivat selkeinä edessä ja unelma-ammatti oli aivan täysin varma. Vielä enemmän onnittelen niitä, joilla nämä samat haaveet ovat säilyneet vielä viiden vuoden jälkeen ja toteutus on hyvällä mallilla. 

Itse halusin yläasteella eläinlääkäriksi. Sen haaveen unohdin heti lukion ensimmäisenä vuonna. Sen jälkeen aloin haaveilla opettajan ammatista. Siitä onkin sitten ollut vaikeampi luopua. Vaikka koko ajan alan olla entistä varmempi siitä, etten halua työskennellä päivääkään opettajana, kouluttaudun edelleen aineenopettajaksi. Tämä sivuainevalinta ei tosin sulje minulta mitään pois. Toisaalta se on myös järkevä valinta, sillä sitten on ainakin yksi ammatti. Pitääkö tulevaisuutta koskevien päätösten kuitenkin aina olla niin järkeviä? Ja eikö ole yhtä lailla fiksua opiskella ainetta, josta on kiinnostunut ja jonka opiskelemisesta nauttii? Ei kai koulutus voi koskaan mennä hukkaan, vaikkei sitten tulisikaan koskaan tekemään varsinaisia "alan hommia".

Suurin stressin aiheuttaja tulevaisuuden suhteen on mielestäni työllisyystilanne, ja erityisesti se, kuinka monet siihen suhtautuvat. Kerrottuani jollekin oman pääaineeni, olen usein saanut kuulla kommentteja: "Voi, et tule ikinä pääsemään töihin!" ja "No ihan kivahan tuo muuten on, mutta työttömäksi kouluttaudut!". Kaikkein parasta tässä kaikessa on, että nämä kommentit ovat usein tulleet minulle lähes vierailta henkilöiltä. Aivan kuin tulevaisuuteni olisi kaikkien vähänkin tuttujen ongelma. Itse en ainakaan halua opiskella mitään vain sen vuoksi, että saisin hyviä töitä. Elämästä suuri osa vietetään töissä, joten on erityisen tärkeää saada tehdä sitä, mistä nauttii. Vaikka sitten vähän pienemmällä palkalla.

Monet ammatit kuulostavat paljon hienommilta, mitä ne todellisuudessa ovatkaan. Tämän vuoksi opiskelupaikkaa hakiessa on hyvin vaikeaa tietää, millainen haettava ala oikeasti on. Usein vasta ensimmäiset varsinaiset opiskeluvuodet paljastavat, millainen juttu oikeasti on kyseessä. Selviää asioita, joita ei vain voinut hakuvaiheessa tietää. Toisaalta myös työelämä saattaa paljastaa, ettei kyseinen ala välttämättä olekaan itseä varten. Tässä vaiheessa vaatii erityistä rohkeutta myöntää, ettei haluakaan työskennellä loppuelämää ammatissa johon kouluttautuminen kesti viisi vuotta. Asian myöntäminen on kuitenkin mielestäni erityisen tärkeää. Sen ei pitäisi edes olla mikään iso juttu. Kaikkea vain ei voi tietää etukäteen ja muutokset ovat sallittuja. Tärkeintä on, että työ on sellainen johon todella haluaa mennä.

Itse olen parhaillani siinä tienristeyksessä, jossa pitäisi uskaltaa vaihtaa suuntaa. Pitäisi uskaltaa tehdä ratkaisuja, jotka eivät ole välttämättä kaikkien mielestä fiksuja. Tämä vaihe on mielestäni kaikkein vaikein. Kun tietää mitä ei halua, mutta se mitä haluaa on toisaalta vielä epävarmaa. Pitäisi vain uskaltaa irroittaa vanhoista haaveista ja etsiä uusia, toteuttamisen arvoisia unelmia.

Kuvat: täältä

Wake me up when September starts

Nyt on reissusta palattu ja kesä kotipaikkakunnallani on virallisesti alkanut. Täytyy sanoa, että mulle tuli ihan kauhea ikävä Zagrebiin ja nyt vähä masentaa 10 asteen lämpötila vesisateen kera. Olen myös vähän möks siitä, että tämän kesän kohokohdat ovat tenttipäivät kesä- ja heinäkuussa, jolloin pääsen samalla morjestaa kavereita ja omaa kämppää. Positiivista tässä breikissä on, että toivon mukaan olen lopultakin päässyt eroon asuntoni ikivanhasta, junaveturin ääntä pitävästä pöntöstä. Tai sitten siellä odottaa vielä kauheampi kaaos, kuin ennen remonttia. Hope not!

Tämä kesä menee itselläni aivan täysin töitä tehden. Kotipaikkakuntani on aika hiljainen kylä ja ikäistäni seuraa ei juuri ole tarjolla. Toisaalta on kiva leikkiä kesäpörriäistä, mutta välillä meinaa tekemisen ja seuran puute iskeä. Viime kesänä kulutin vapaa-aikani turhiin tv-sarjoihin ja kymmeniin mansikkatuutteihin. Toivottavasti tänä vuonna olisi luvassa jotain vähän hohdokkaampaa. Joku jännä ja kesäinen juttu kelpaisi.

Vaikka odotankin syyskuun alkua kuin kuuta nousevaa, kesä tuo mukanaan myös jotain kivoja juttuja. Olen jo pitkään halunnut mökkisaunaan saunavastan kanssa. Lisäksi haluan nauttia yliannostuksen mansikoita ja jäätelöä. Mahdollisesti uskallan uimaankin jossain välissä. Viime kesänä kävin kerran uimassa, joten tänä vuonna voisin yrittää tuplata määrän. Olen myös suunnitellut yhden ystäväni kanssa pientä vaellusretkeä hienoissa maisemissa. Tarkemmin ajatellen kesä ei olekaan niin kamala juttu! Varsinkin, jos muistan vihdoinkin hankkia kunnon kärpäslätkän ja ylisuuren pullon Raidia! Tänä kesänä en halua menettää yhtiäkään yöunia inisevien pikkuhyönteisten vuoksi. Sääsket, joita voi nimittää myös helvetillisiksi pikkupiruiksi, saavat halutessaan ihmisen hulluuden partaalle! Tänä vuonna aion kuitenkin olla valmistautunut ja selviytyä voittajana yöllisistä taistoista!

Kuvat: täältä, täältä

Una vacanza incredibile!

Olipas mahtava viikonloppu! Vietin ihanan miniloman Venetsiassa ja Umagissa. Sain nauttia aurinkoisesta säästä, taivaallisesta ruoasta ja tietysti upeasta seurasta. Täytyy sanoa, että sydämeni jäi jälleen kerran Italiaan. Paluu Zagrebiin oli kuitenkin mukava, sillä olen ihastunut täysin myös Kroatiaan. Perjantaina edessä häämöttävä kotiinpaluu saa kuitenkin mielen jo valmiiksi apeaksi. Aion kuitenkin nauttia vielä viimeisistä päivistä täysillä. Vaikka kohta täytyy lähteä, niin mieltä piristää tieto siitä että aina on mahdollisuus palata. Tässä jotain otoksia viikonlopulta:

Varaslähtö kesään!

Maanantain ja tiistain välisenä yönä pakkasin kamani ja suuntasin yöbussilla Helsinki-Vantaalle. Kahden lennon jälkeen saavuin Zagrebiin! Viime päivät olenkin saanut nauttia aurinkoisesta säästä ja kesäisestä menosta. Paikkana Zagreb on aivan mielettömän hieno: rosoisan kaunis ja mielenkiintoinen kaupunki. Suosittelen kaikille! Tuoreet mansikat ja gelato ovat kruunanneet hienon loman alun!

I'm walking on sunshine!

Meidän voitto, teidän häviö

En ole itse jääkiekkoihminen, mutta tähän aikaan vuodesta on mahdotonta välttyä lätkäuutisilta.  MM-kisat ovat osa lööppejä ja kahvipöytäkeskusteluja. Vastapäisen pubin piha täyttyy jokaisella erätauolla tupakoivista faneista, jotka kertaavat edellisen erän tapahtumia kiihkeällä äänensävyllä. Jännitys on käsin kosketeltavissa. Pinkeät kasvot punertavat muutaman oluttuopin jäljiltä ja tunnelma on iloinen. Kaikki kannustavat innokkaasti Suomea voittoon ja vuoden 1995 menestys on kaikkien katsojien mielessä. Nyt kuudentoista vuoden jälkeen olisi fanien mielestä vihdoin aika saada voittopokaali takaisin kotiin!

Positiivinen tunnelma säilyy niin kauan, kuin Suomi on voitolla. Fanit yhtyvät Antero Mertarannan raivoisiin tuuletuksiin, kun joku suomalaisista saa kiekon osumaan vastapäisen joukkueen maaliin. Jos kuitenkin peli kääntyy Suomen häviöksi, aletaan etsiä syypäitä. Milloin maalivahti oli aivan surkea tai sitten laitahyökkääjä ei ymmärtänyt hoitaa tehtäväänsä. Joka tapauksessa häviöön on aina syy. Se ei johdu siitä, että toinen joukkue olisi vaan ollut yksinkertaisesti parempi vaan omassa joukkueessa sattui vain olemaan liikaa heikkoja lenkkejä mukana.

Voittajaa kannustetaan me -hengessä: "Meidän Matti voitti kultaa!", "Me voitettiin ottelu!". Ikään kuin voitto olisi ollut jollain tapaa kiinni siitä kotisohvalla istuvasta, makkaraa syövästä Penasta. Toista Kabanossi -pakettia avatessaan Pena sattui huutamaan niin lujaa, että hyökkääjä onnistui sen voimalla tekemään voittomaalin. Myöhemmin illalla Pena muisteleekin hienoa ottelua tippa linssissä kavereidensa kanssa. Koko joukkio laulaa Maamme-laulua matkalla lähiöpubiin ja toivoo, että sama menestys jatkuu vielä myöhemmissä otteluissa.

Miten sitten käy, kun Suomi ei voitakaan? Puhutaanko siitäkin "meidän" häviönä? Ei, vaan silloin se on todellisten pelaajien tappio. Pettyneet fanit pohtivat, miksi valmentaja teki niin huonoja valintoja ja miksi osa pelaajista oli kaukalossa ihan hukassa. Jokaiselta löytyy ehdotus siihen, miten asiat olisi pitänyt hoitaa. Telkkarin edestä löytyy yllättävän monta huipputason jääkiekkoilijaa siinä vaiheessa, kun ottelu ei päätykään omien toiveiden mukaan. Harmi vaan, kun ne taiturit eivät ole kiekkokaukalossa koskaan oikeaan aikaan. Kenties joka toiselta kotisohvalta löytyvät Teemu Selänteet olisivat onnistuneet saavuttamaan Suomelle toisen maailmanmestaruuden ja me, jääkiekosta vähän vähemmän piittaavat emme joutuisi edelleen kuuntelemaan vuoden 1995 muisteloita. Ihanaa Leijonat, ihanaa!

Kuva: täältä

Omaisuus kenkälaatikossa

Tein jo kerran aiemmin postauksen siitä, kuinka inhoan pakkaamista. Tuolloin olin lähdössä vain muutamaksi viikoksi pois, mutta nyt minun pitäisi muuttaa kamoja pois putkiremontin alta. Asunnossani alkaa parin viikon päästä heinäkuun loppuun asti kestävä remppa ja minun pitää sovittaa tavarani hyvin pieneen tilaan. Lisäksi minun pitäisi päättää nyt myös se, mitä tavaroita tarvitsen kesällä kotipaikkakunnallani. Voitte vaan kuvitella, kuinka monesti olen jo meinannut hermoni menettää. Jälleen kerran olen vannonut tuhat kertaa, etten osta enää mitään! Tällaisella hetkellä helpottaisi, jos omaisuus mahtuisi kenkälaatikkoon. Olen melkoinen hamstraaja, mutta aina välillä minun tekisi mieli luopua kaikesta maallisesta omaisuudesta. Kuinka helppoa olisikaan saada kaikki tavarat sopimaan yhteen pieneen laukkuun. Huolet ainakin vähenisivät. 

Olen useasti miettinyt, mitkä tavarat ja esineet ovat minulle korvaamattomia. Jos saisin valita esimerkiksi kymmenen säilytettävää asiaa, mitkä ne olisivat? Täytyy myöntää, että valinta olisi todella vaikea. Yllättävää kyllä ei sen vuoksi, etten osaisi luopua jostain vaan pikemminkin olisi vaikea päätää, mikä on todella säilyttämisen arvoista ja parempi esine kuin toinen. 

Ennen ajattelin aina, että kaikki valokuvat ovat tärkeimpiä. Nykyisin ne kaikki ovat tietokoneella, joten siitä syystä kenties se olisi esine josta en luopuisi.Toisaalta yksikään tietokone ei ole korvaamaton, vaan ainoastaa tieto jonka se sisältää. En siis ole varma, sopiiko tietokone sittenkään säilytettävien listalle. Sen tiedonhan voisi yhtä hyvin laittaa esimerkiksi muistitikulle, joka veisi huomattavasti vähemmän tilaakin. Toisaalta tietokone on erittäin hyvä keino kommunikoida muun maailman kanssa ja sen vuoksi itsessään kannattava omistaa.

Säilyttämisen arvoisia olisivat myös korut. En nyt tarkoita Gina Tricotin "helmi"korviksia, vaan lahjaksi saamiani, hieman arvokkaampia koruja. Niissä on sekin hyvä puoli, että ne vie tosi vähän tilaa ja niitä on kevyt kantaa. Ne ovat myös muistoesineinä korvaamattomia, vaikka toisaalta yleensä samoja koruja on kaupat täynnä, ellei kyseessä ole joku erikoiskoru.

Kaikista astioista ja dvd -levyistä luopuisin heti. Ensimmäisiä on niin haastavaa pakata tarpeen tullen ja jälkimmäiset ovat aivan turhia ja vievät vain liikaa tilaa. Itselläni oli jossain vaiheessa pakkomielle ostaa itselleni elokuvia omaksi, vaikka ne voisi ihan hyvin vuokrata tai lainata jostain. Onneksi olen nyt parin muuton jälkeen viisastunut ja jättänyt kaikki dvd:t kauppaan. Uusin Harry Potter on kyllä ehkä pakko saada, mutta ainoastaan sen vuoksi että minulla on edellisetkin, enkä halua jättää keräilyä kesken.

Vaatteista en haluaisi ihan käytännön syistä luopua. Ensinnäkin luulisin aiheuttavani hieman pahennusta, jos nakuilisin luennolla ja toisaalta Suomen ilmasto ei ole ideaalein nudistiympäristö. Haluaisin kuitenkin oppia heittämään pois sellaiset paidat ja housut, joita en koskaan pidä. Jostain syystä ajattelen kuitenkin aina, että jos joskus tulee joku sellainen tilaisuus johon sopii ainoastaan vanha, kulunut neuletakki.

Jos olisin nyt muuttamassa ensimmäistä kertaa kotoa pois, ostaisin ainoastaan kahdet kunnon lakanat. Sellaiset, jotka kestäisivät pesua ja joihin en koskaan kyllästyisi. Samoin panostaisin pyyhkeiden laatuun. Niin, etten tarvitsisi miljoonaa kylpypyyhettä vaan muutama hyvä riittäisi. Aikoinani ajattelin kuitenkin, että jos minulla ei ole vähintään kuutta pyyhettä jokaisesta koosta, en selviäisi elämästä. Totuus kuitenkin on, että harvoin se paavi ja kuningatar yhtä aikaa kylään tulee ;)

Vaikka muuttovaiheessa tuntuu, että kaikki tavarat ovat turhia, tuskin pystyisin luopumaan kaikesta omaisuudestani. Nykyisin olen kuitenkin siirtynyt panostamaan enemmän tuotteiden laatuun. Kun kerran ostaa kunnollista, ei tarvitse olla koko ajan ostamassa jotakin. Loppupeleissä siinä säästää rahallisestikin, jos ei osta aina halvinta ja huonolaatuisinta. 

Kuvat: täältä, täältä, täältä

Sleeping Beauty

Kuulin juuri pääseväni viikon päästä katsomaan balettia. Olen aivan innoissani! Viime kerrasta on vuosia aikaa ja olenkin pitkään haaveillut, että pääsisin katsomaan jotain ihanaa näytöstä. Nyt haaveeni toteutuu, kun menen katsomaan Prinsessa Ruususta Kroatian kansallisteatteriin. 

Mielestäni baletti on ihanan kaunis ja viihdyttävä taiteenmuoto. Tanssijat saavat älyttömän raskaan työn näyttämään niin helpolta lavalla ollessaan. Liikkeiden keveys on todellakin ihailtavaa! Balettia katsoessa todellisuus unohtuu ja esitykseen uppoutuu täysin. Tarina, musiikki, asut ja lavasteet, sekä tietysti tanssi itsessään lumoavat katsojan. Esityksen jälkeen ainakin itse olen ihan hengästynyt, kun olen päässyt näkemään jotain niin hienoa.
Varsinaisen balettiosuuden lisäksi odotan myös sitä, että pääsen laittautumaan kunnolla. Itselleni ainakin tarjoutuu harvoin tilaisuuksia, jolloin saa pukeutua mekkoon ja tipsutella korkokengissä. Nyt pääsen kuitenkin sonnustautumaan parhaimpiini. En malta odottaa, jee!

Kuvat: täältä