Nyt aletaan olla reissun puolivälissä: kaksi viikkoa ollaan jo matkattu, mutta vielä on 14 päivää aikaa ottaa kaikki irti lomailusta ennen kotiinpaluuta ja siellä odottavia kesätöitä. Tässä hieman matkasaldoa tähän astisesta:
Ensimmäiset kolme päivää vietimme New Orleansissa, eli Yhdysvaltojen Big Easyssa. Hengailimme French Quarterissa ilman minkäänlaista stressiä, vaikka samaan aikaan kuulimme Nykin hotellivarauksemme peruuntumisesta ja muutaman päivän päästä koittanut Miamiin siirtyminen alkoi tuntua mahdottomuudelta: alkuperäinen bussisuunnitelma peruuntui ihmisten kommenttien perusteella ja autovuokraamoilla ei ollut tarjota autoa tai vaihtoehtoisesti he eivät hyväksyneet palautuspaikaksi eri kaupunkia.
Löysimme todella hyviä ravintoloita, joissa nautimme paikallisia herkkuja: Jambalayaa, Po-Boyseja, Gumboa.
Maistoimme myös Café du Monden beignetseja, mutta täytyy sanoa, etteivät ne kyllä yltäneet missään määrin samalle tasolle äidin tekemien veen munkkien kanssa. Kahvi oli kuitenkin aika hyvää.
Ruoan lisäksi NOLAn parhaita puolia ovat lukuisat katutaitelijat. Hyvää musiikkia kuulee kaikkialla ja kaduilla näkee taikureita, ennustajia ja vaikka mitä.
Paikallisilla ratikoilla on myös kätevä nähdä kaupunkia. Myös me ajeltiin kokemuksen vuoksi tällaisella streetcarilla, mutta esimerkiksi ranskalaisissa kortteleissa hengailuun riittää täysin omat jalat ja hyvät kengät.
Suosittelen New Orleansia kaikille Yhdysvaltoihin matkaaville. Kaupunki on kaiken kaikkiaan todella ihastuttava. Pienenä varoituksen sanana kuitenkin, että tabascojen kanssa kannattaa olla todella varovainen. Allekirjoittanut onnistui polttamaan suunsa rakkuloille, kun ei maistiaista ottaessaan vilkaissut, mitä purkin etiketissä luki...