Vanhempani lähtivät keskiviikkona lomalle rouva Hyden luo Kroatiaan ja minä jäin kotiin koiravahdiksi. Olenkin viime päivinä nauttinut mukavista etuisuuksista, kuten auton käytöstä ja ruokakaupan tilistä. (Äidille terveiset, etten ole ostanut tilille tälläkään kertaan sitä "turhaa". Suurin syy on, etten vieläkään ole onnistunut edes löytämään sitä kaupasta. Tietävätkö muut, mitä tämä äitini tarkoittama turha mahtaa olla ja mistä sitä löytyy?;) Haluasin tietää, mitä pitää vältellä!) Välillä olen kuitenkin kärsinyt hieman tekemisen puutteesta. Kouluhommia olisi kyllä riittänyt tehtäväksi, mutta en ole vielä tähän mennessä edes avannut tenttikirjaa. Onneksi on vielä muutama päivä aikaa. Tylsinä hetkinä en siis ole kirjoittanut esseetä, vaan olen keksinyt jotain muuta "nyt on pakko" -tekemistä.
Neljän päivän aikana olen ehtinyt katsoa lukemattoman määrän Frendien jaksoja, joihin ei ilmeisesti koskaan kyllästy. Lisäksi olen katsonut O.C:n toista tuotantokautta ja miettinyt, miksi aikoinaan tykkäsin enemmän Ryanista kuin Sethistä. Vielä en ole kuitenkaan keksinyt yhtään hyvää syytä sille, etten yläasteikäisenä huomannut Sethin seksikkyyttä. Tai no ehkä se oli se ikä, kun nörttien sijaan viehättivät "pahat pojat". Onneksi nyt olen kuitenkin herännyt todellisuuteen ja tämän iloisen tapahtuman vuoksi Seth pääsi tähän postaukseen myös kuvan muodossa ;)
Telkkarimaratonien lisäksi olen nauttinut juoksumaton iloista. Vaikka ulkonakin olisi ollut hyvä lenkkeilysää, en ole malttanut erota tämän hetkisestä parhaasta ystävästä eli tv:stä. Juokseminen sujuu yllättävän helposti, kun samalla pystyy seuraamaan lempisarjaa tai -elokuvaa ja läkähtymiskuoleman ajattelu unohtuu edes hetkittäin. Varsinkin, jos piilottaa juoksumaton näytön, tulee juosseeksi ihan huomaamatta pitkänkin matkan.
Pelkän yleisen notkumisen lisäksi olen yrittänyt tehdä myös jotain hyödyllistä. Äitini pyysi lähtiessään minua leipomaan jotain pääsiäistä varten ja täytyy myöntää, että minulle onkin iskenyt pieni leipomishulluus parin viime päivän aikana. Torstaina leivoin erilaisia pullia, tänään olen tehnyt monelaisia piirakoita ja huomenna ovat vuorossa kakut. En usko, että äiti tarkoitti minun leipovan kokonaiselle armeijalle, mutta innostuin vähän liikaakin kokeilemaan uusia reseptejä. Ja eipähän tarvitse syödä samoja keksejä joka päivä.;) Nyt on siis pakasteessa hyvää syötävää vähän enemmänkin.
Tänään leipoessa huomasin jälleen, kuinka ihanaa on tihrustaa silmät kiinni uunin lasissa ja odottaa piirakan kypsymistä. Lapsena odotin aina malttamattomana äidin leipomusten valmistumista ja en ymmärtänyt, miksi kaikkea piti paistaa niin kauan. Puoli tuntia voi tuntua yllättävän pitkältä ajalta, kun pannari on uunissa. Se on niitä hetkiä, jolloin aika pysähtyy. Aikoinaan yritinkin varmaan kypsyttää herkkuja nopeammin silmieni voimalla, mutta tänään nautin vaan uunista tulevasta huumaavasta tuoksusta. Ei vain voi olla hymyilemättä, kun lasin takana paistuu jotain niin hyvää, varsinkin kun se on omien käsien työn tulos.
On ollut ihana ottaa pientä lomaa koulukiireistä. Olen löhönnyt sängyssä tuntikausia aamulla vaan lueskellen ja mietiskellen. Minulla ei ole ollut kiire mihinkään, vaan olen elänyt vain tätä hetkeä. Vaikka koulutehtävät eivät ole hävinneet mihinkään, uskon että viime päivien rentoutumisen jälkeen voin suhtautua niihinkin paljon paremmalla energialla. Huomenna tavoitteenani onkin viimeistellä pari työtä ja aloittaa vihdoin se tenttiin lukeminen. Toisaalta minun pitää käydä myös äänestämässä ja eikö sekin ole aika rankkaa? Saattaa siis olla, että koulutyöt siirtyvät onnellisesti maanantaille =) Onneksi minulla on kuitenkin vielä aineksia muutamaan kakkuunkin!
