Tom-tom to-toms-toms-TOMS

Eli siis kenkähaaveiluista olis kyse. Tai no tämä ei itse asiassa ole haaveilua, vaan pikemminkin pohdintaa ja harkintaa siitä, tarvitsenko kenkäkaappiini nämä argentiinalaisen alpargata -tyylin mukaiset tossut. Kyseessähän on nimenomaan "tossut", erittäin kevytrakenteiset popot. Juuri täydelliset kengät lämpimiin kesäpäiviin.

Ostamalla Tomsit voisin tehdä myös hyvän teon, nimittäin jokaisesta myydystä kenkäparista lahjoitetaan kengät myös yhdelle kehitysmaan lapselle. Näinpä minun jalkojeni lisäksi Tomseista pääsisi nauttimaan myös niitä (varmasti minua paljon enemmän) tarvitseva lapsi. Aika hyvä kauppa.

Tomsit olisivat siis paitsi tyylillisesti, myös eettisesti hyvä vaihtoehto. Täällä olen törmään usein luennoilla Tomseihin ja täytyy sanoa, että päivä päivältä alan tykätä niistä enemmän. Kenties harkinta onkin nyt tullut päätökseen ja on aika siirtyä tekoihin, tai ainakin siihen haavevaiheeseen. Siinä voikin kyllä mennä hetki, sillä Tomseja on saatavilla niin monissa herkullisissa kuoseissa että valinnan vaikeus on todellinen ongelma. 

Lisätietoa Tomseista: http://www.toms.com/

Kuva: we heart it

"Äiti, lähetä mulle rahaa!"

Yli kolme viikkoa jenkkilää takana ja en ole vielä vararikossa. Hyvä minä! Tämä tosin ei tarkoita sitä, etten olisi ehtinyt ostamaan mitään. Pelkästään pakollisia menoja on ollut ihan kauheasti. Harvoin edes tulee ajatelleeksi, mitä kaikkea perusarjesta selviämiseen tarvitaan: vaatteita, ruokaa, kosmetiikkaa... Pakkaamishetkellä tulin todenneeksi monen asian kohdalla "ostan sitten sieltä" ja nyt kaduttaa.

Olen saanut vilautella luottokorttia aivan liian monta kertaa sellaisten tavaroiden vuoksi, joita ilman elämä on yksinkertaisesti mahdotonta. Eniten harmittaa, että kotona olisi täysiä shampoo- ja kosteusvoidepurkkeja vaikka muille jakaa. Jostain syystä juuri näiden välttämättömyyksien kohdalla rahanmeno tuntuu kaikista kauheimmalta. Kaikkea ylimääräistä on paljon helpompi ostaa ilman, että laskun loppusummaa edes tajuaa. Eräskin päivä ostin ihan surutta monta uutta paitaa ostarilla, mutta samana iltana pohdin puoli tuntia kirjakaupassa voisinko opiskella koko kevään ilman oppikirjoja. Kun yksi opus maksaa yli 100 dollaria, osaa jälleen kerran arvostaa paljon enemmän oman yliopiston kirjastoa (anteeksi vaan kirjaston tädit niistä kaikista pahoista ajatuksista, joita olen teihin kohdistanut joutuessani palauttamaan tenttikirjan päivää liian aikaisin!).

Itselläni suurin vaikeus säästämisessä on pikkuostelu. Kun joku asia maksaa 2 dollaria, niin sehän on käytännössä ilmainen, eikös? No on se ehkä siihen asti, jos sitä tapahtuu ainoastaan silloin tällöin. Itse kuitenkin huomaan laittavani päivittäin muutaman dollarin johonkin pieneen juttuun: lehteen, kahviin, limsaan tms. Usein vielä monta kertaa päivässä. Tästä kasvaa huomaamatta aika suuri summa. Monesti olenkin miettinyt, että jos säästäisin kaikki nuo rahat niin voisin sitten aina kerralla ostaa jotain suurempaa. Toisaalta, nuo pikkuostokset tuo elämään aika paljon hupia. Ja kumpi on elämän kannalta nautinnollisempaa: hyvä latte ystävän kanssa viikottain vai puolen vuoden välein ostettu takki? Olen pohtinut tätä usein ja tullut siihen tulokseen, että jos minun pitää takkia varten karsia kaikki muut menot niin ei minulla sitten ole varaa edes mennä minnekään "näytille" sen kanssa. Kotona kelpaa kyllä halvempikin huppari. Valitsen siis kahvin.

Vaikka silloin tällöin sorrunkin shoppailemaan turhan paljon, niin olen joka tapauksessa aika tarkka rahan suhteen. En halua tuhlata turhiin asioihin, mutta haluan nauttia elämästä. Ja jotain asioita on yksinkertaisesti pakko hankkia. Yhden sellaisen ostoksen tein eilen. Kun olin viettänyt kaksi päivää auringossa, totesin että nyt on yksinkertaisesti pakko ostaa aurinkorasvaa. Olisin toki voinut odottaa vielä jonkin aikaa, mutta siinä vaiheessa olisin varmaan voinut jo lähetellä työhakemuksia Korvatunturille. Sen verran hohtavan punainen nenä katsoi peilistä. Kiikutin siis kiltisti sekä aurinkovoiteen että after sunin kassalle ja totesin, ettei nyt ollut säästämisen aika.  

Ps. Äiti, lue otsikko tarkasti ja perustelut vielä tarkemmin ;)

Kuva: we heart it

Lastenlauluja

Yleensä en innostu älyttömästi biisien cover-versioista. Varsinkaan, jos niiden esittäjät ovat 2000-luvulla syntyneitä nassikoita. Muutama versio on kuitenkin onnistunut vakuuttamaan minut. Toiseen olen törmännyt jo aikoja sitten, sillä se oli Suomessakin aika iso uutinen (okei, siis siihen saattoi törmätä Iltalehden viihdepalstalla muiden turhien juttujen joukossa). Jälkimmäisen löysin kuitenki vasta ihan lähiaikoina ystäväni vinkkaamana. Nämä siis saattavat olla kaikille muille jo tosi tuttuja, mutta jos joku muukin kulkee hieman jälkijunassa niin olkaas hyvät:

Greyson Chancen versio Lady Gagan Paparazzista on mielestäni jopa alkuperäistä biisiä parempi. En itse asiassa edes kuuntele kyseistä kappaletta koskaan Lady G:n esittämänä. Sen sijaan Adelesta tykkäsin jo valmiiksi tosi paljon ja myös tämä Vazquez Soundsin versio siirtyi heti soittolistalleni. 

Kaukana kotoa

Viimeisimmästä postauksestani on kulunut lähes 4 kuukautta. Blogi on kyllä ollut mielessäni, mutta viime aikoina elämässäni on tapahtunut niin paljon, etten vain yksinkertaisesti ole ehtinyt/jaksanut kirjoittaa. Loppusyksy meni itselläni joulua odotellen. Siinä samalla piti saada asunto kasaan, koulujutut pakettiin ja keksiä, mitä tarvitsen puolen vuoden aikana. Hommaa oli siis aivan hulluna.

Ja miksi kaikki tämä? Koska Neiti O. hyppäsi 7. tammikuuta lentokoneeseen ja hurautti (okei, 24 tuntia ja 4 lentoa korvakipuisena tuntuivat pikemminkin mönkimiseltä) Atlantin toiselle puolelle. Tarkemmin sanottuna Louisianaan, Yhdysvaltoihin, missä vietän tämän kevään opiskelijavaihdossa.

Aika paljon on siis tapahtunut viime postauksen jälkeen. Viimeiset pari viikkoa olen yrittänyt totutella hieman erilaiseen elämään. Toki, periaatteessa kaikki on täällä ihan samanlaista kuin Suomessa: koulua, jumppaa ja kavereita. Arkielämä vieraassa maassa tuo kuitenkin mukanaan myös uusia asioita. Sekä positiivisia että negatiivisia. 

On totuteltava "small talkiin" kassajonossa ja siihen, ettei bussi koskaan tule ajoissa. Ja jos edellisen missaa, seuraava tulee (ehkä!) tunnin päästä. Ylipäänsä elämä ilman autoa on tehty lähes mahdottomaksi. Toisaalta on aika juhlavaa, kun tammikuussa ei tarvitse kahlata lumessa ja loskassa vaan saa pukeutua t-paitaan ja shortseihin. Ja suuren luokan irtokarkkirohmulle tekee ihan hyvää viettää puoli vuotta maassa, missä kaikki makeiset maistuvat samalle sokerimössölle (tämä kevät tulee varmasti näkymään myös Filmtownin liikevaihdossa). Täältähän ei onneksi saa mitään muitakaan herkkuja ;)

Herkuista puheenollen, nyt on aika suunnata lounaalle. Tarkoituksenani olisi kuitenkin kirjoitella taas hieman useammin: "Neiti O. tekee paluun" (hyvä nimi huonolle tieteiselokuvalle?). Toivon mukaan tällä kertaa postausväli ei siis veny kuukausien mittaiseksi :)