Osa elämääni on ollut jo 11 kuukauden ajan pieni karvainen pallero. Varasin Olgan netti-ilmoituksen ja muutaman puhelun perusteella. Tuo savolaisneiti lähtikin mukaani jo ensitreffeillä ja siitä lähtien olemme pitäneet yhtä. Aikamoinen pikaihastus siis!
Valehtelisin, jos väittäisin ensimmäisten kuukausien olleen helppoja. Olga todella ehti koetella hermojani viime syksyn aikana. Koulusta tullessa vastassa ei todellakaan ollut tyhjä koti. Sen sijaan sieltä löytyi neiti O. silputtujen lehtien ja puoliksi purtujen kenkien keskeltä. Jo alusta alkaen oli selvää, ettei uusi kämppikseni olisi helpoimmasta päästä. Keneltäkään toiselta kämppikseltä en edes olisi kestänyt sellaisia tuhotöitä, mutta kuka osaisi olla kauan vihainen niin suloiselle otukselle? Eräs vastaantulija sanoikin kerran, että koiranpentuja ja vauvoja yhdistää yksi sama asia: kukaan ei kestäisi niitä, mutta kun ne ovat niin pirhanan söpöjä. Olga ainakin on.
On uskomatonta, kuinka nopeasti ihminen kiintyy eläimeen. Vaikka Olga on tuonut mukanaan paljon myös huolia, en luopuisi siitä mistään hinnasta. Niin paljon se piristää päiviäni. Eläimessä parasta on, ettei se koskaan loukkaa tahallaan. Ilkitöiden taustalla on aina jokin syy. Olgalta löytyy paljon pippuria, mutta se on myös yksi hellyyttävimmistä otuksista jonka tiedän. Jos itsellä on huono päivä ja surettaa, niin neiti O. kyllä saa hymyn huulille.
Viime päivinä Olga on ollut sairas ja sitä on pitänyt käyttää useaan otteeseen eläinlääkärissä. Huomiseen asti pitää jännittää verikokeiden tuloksia. Olgan vointi on onneksi hieman parantunut, mutta silti menettämisen pelko on edelleen läsnä. Toivon täydestä sydämestäni, että kaikki on hyvin ja Olga paranee. En todellakaan ole valmis luopumaan siitä vielä. Toivon, että meillä on vielä paljon hyviä vuosia edessä ja yhteinen matkamme on vasta alussa.
No comments:
Post a Comment