Vähän erilainen keskiviikko

Joskus tuntuu ihanalta ottaa pieni pako arjesta, kapinoida rutiineja vastaan ja viettää tavallinen keskiviikkopäivä aivan toisin, kuin olisi kalenterin mukaan suotavaa. Minä tein niin tänään:

1. Minun piti herätä aamulla niin aikaisin, että ehdin klo 7 alkavalle spinning-tunnille. Kuitenkin kun satsilla oltiin jo alkuverryttelyissä menossa, minä käänsin vasta kylkeäni ja suunnittelin mahdollista heräämistä. Tätä pohdiskelua jatkui tovi, jos toinenkin.

2. Reippaan spinningin jälkeen olin suunnitellut meneväni kirjastolle lukemaan. Todellisuudessa olin kuitenkin vielä teekuppi kädessä sohvalla lueskelemassa uusia blogipäivityksiä ja uutisia netistä.

3. Olin sopinut ystäväni kanssa treffit klo 11 yliopistolle ja tässä kohdassa en poikennut suunnitelmistani. Kävimme lounaalla ja tämän uurastuksen jäkeen päätin tulla ruokakaupan kautta kotiin.

4. Kotimatkalla ajattelin olla loppupäivän hieman reippaampi ja tarttua tenttikirjaan heti kotiin päästyäni. Jostain kumman syystä Kotiopettajataren romaani houkutteli valtio-oppia enemmän ja poikkesin jälleen kerran suunnitellusta.

5. Ahkera lukeminen alkoi väsyttää niin paljon, että oli pakko ottaa pienet torkut yhdessä Olgan kanssa. Alkuperäisen suunnitelman mukaan taisin olla tässä vaiheessa lähdössä body pump -tunnille.

6. Makoisten tirsojen jälkeen ajattelin lähteä Olgan kanssa pitkälle kävelylenkille. Valitettavasti sade pääsi yllättämään heti, kun astuimme ovesta ulos ja päädyimme kiertämään korttelin. Sekä koira että koiranomistaja olivat molemmat aika onnellisia, kun pääsivät takaisin sisälle.

Vaikka olen lipsunut täysin alkuperäisestä aikataulusta, minua ei harmita yhtään. Huomenna on jälleen uusi päivä ja uusi mahdollisuus olla kurinalainen arjen ahertaja. Itseasiassa minun on jo tänään palattava hieman ruotuun. Nimittäin siskoni tulee pian tänne ja voin kuvitella hänen ilmeensä, jos en ole tiskannut ja imuroinut. Onneksi ihanan vieraan vuoksi voi jo vähän reippailla.

"Anteeksi maalaisuuteni!"

Olin eräänä päivänä kaupan kassalla. Olin toisena vuorossa ja edelläni asioi vanhempi rouvashenkilö. Ilmeisestikin rouvan ja kassahenkilön välillä oli erimielisyyksiä ostosten loppusummasta ja rouva vaati tarkistamaan hinnat uudelleen. Lopulta osoittautui, että rouva oli ollut väärässä ja kaikkien tuotteiden hinnat olivat tulleet laskulle oikein. No, eihän tässä mitään. Jokaiselle sattuu joskus pieniä kömmähdyksiä ja itselläni ei ollut edes minnekään kiire. Vasta rouvan viimeiset sanat saivat minut ärsyyntymään. Ne olivat: "Anteeksi maalaisuuteni!"

Olen itse kotoisin kaupunkiin verrattuna maalta, vaikka en koekaan koskaan asuneeni varsinaisesti "maalla" - käsitteen mukaisessa paikassa. Meillä ei koskaan ole ollut kotieläimiä ja navettaan olen astunut elämässäni kenties kaksi kertaa. Tällöinkin olin TET-harjoittelussa kunnaneläinlääkärillä. Naapurit ovat olleet aina muutaman kymmenen metrin etäisyydellä ja palvelut vartin pyörämatkan päässä. Vaikka kotikylästäni ei saanutkaan viimeisimmän trendin mukaisia kenkiä, selvisin lapsuudestani ja nuoruudestani ilman suurempia traumoja. (Sitä paitsi minullakin oli ne järkyttävät So Whatin limput, joita joskus yläasteikäisenä kutsuttiin myös kengiksi ja jotka oli kaikilla PAKKO saada. Ei siis maalaisuutenikaan (tai äiti), myöhemmistä toiveista huolimatta, riittänyt pelastamaan tältä ilmiöltä.)

Joka tapauksessa uskon, että minustakin on tullut ihan normaali ihminen huolimatta siitä, missä olen kasvanut. Tai en ainakaan koe, että maalaisuuteni riittäisi selittämään hölmöyteni ja tyhmät tekoni. Se ei ole mikään tekosyy, jonka varjolla saisi tehdä ihan mitä vaan ja olla täysin tietämätön maailman tapahtumista. Toisaalta maalaisuudessa ei ole myöskään mitään anteeksipyydettävää. Se, mistä on kotoisin ei tee kenestäkään automaattisesti parempaa tai huonompaa ihmistä. Jos pysytään Suomen rajojen sisäpuolella, elämä on lähes samanlaista kaikkialla. Sähkö tulee johtoja pitkin myös Lapissa sen sijaan, että joku työpäivän päätteksi polkisi virtaa pyörällä. Lakatkaa siis ihmiset pyytämästä anteeksi syntyperäänne. Pelkkä "anteeksi" riittää seuraavalla kerralla, kun saattuu jokin täysin inhimillinen erehdys.  

Apples and something else...

Kuinka monelle syksy on muutoksen aikaa? Kuinka moni suunnittelee jo elokuussa uuden elämän suuntaviivat, joiden noudattaminen alkaa heti syyskuun 1. päivä?

Itse kuulun niihin, joille uusi vuodenaika on aina uusi mahdollisuus. Kun viimeinen talvikuukausi tulee päätökseen, haluan irtautua pimeän kauden tomuista ja siirtyä kohti valoista kevättä. Tämä asennemuutos tulee ilmi yleensä kaikilla elämänalueilla: sisustus saa uudet väri, ruokalautanen täyttyy uusista mauista ja vapaa-ajan harrastukset muokkaantuvat uuden vuodenajan mukaan.

Vaikka jokaisessa vuodenajassa on hyvät puolensa, on syksy ehdottomasti lempiaikaani. Monet vaipuvat syysmasennukseen, mutta itse pikemminkin herään eloon kun ensimmäiset raikkaat aamut ja pimeät illat saapuvat. Pitkästä aikaa on jälleen sallittua hautautua vilttien alle lukemaan Kotiopettajattaren romaania tuntikaupalla ilman huonoa omatuntoa. Toisaalta iltalenkki kirpeässä säässä, itse tehdyt sämpylät ja lämmin tee rauhoittavat yhtä lailla mieltä.

Viimeistään marraskuun lopulla syksykin alkaa kyllästyttää. Ainaiset vesisateet ja muutenkin harmaa sää tuntuvat kestäneen ikuisuuden. Silloin kaipaan jo valoa. Ja valoa nimenomaan lumen muodossa. Haluan hakea talvivaatteet varastosta ja heittää kumikengät vaatehuoneen kauimmaiseen nurkkaan. Odotan talven ensimmäisiä kunnon pakkasia ja tunnetta siitä, että aivot (tai vähintään posket) ehtii jäätyä ennen kuin saan raahattua kauppakassit kotiin. Vaikka pitkästä aikaa kaipaankin jo talvea, en halua mennä aikani edelle. Nyt haluan elää syksyä ja tätä hetkeä. Vielä muutaman kuukauden ajan haluan nauttia Edith Piafista, kotimaisista ompuista ja Olgan rapatassuista (Kyllä, minä todellakin sanon rakastavani syksyä.) ilman kiirettä minnekään.