Sunday, 13 May 2012

Do I look like I have a car?

Morostus NOLAsta! 

Tänään aamulla kävin tekemässä viimeisen loppukokeen ja sen jälkeen tsekkasin itseni ulos asunnostani, raahasin kamat pihalle ja hurautin taksilla Baton Rougen bussiasemalle. Tähän väliinkin sopi tosin aika monta tuskaista huokausta liian vaikeiden tenttikysymysten vuoksi ja useita hikisiä punnerruksia ylisuurten matkalaukkujen takia. Varsinainen vastustaminen alkoi kuitenkin vasta bussiasemalla, sateen muodossa.


Onnistuin kastumaan täysin jo siinä vaiheessa, kun yritin saada laukkujani sopimaan bussin alaosaan. Varsinainen kaatosade oli kuitenkin vastassa vasta New Orleansissa ja matka bussipysäkiltä hotellille tuntui ikuisuudelta. Oikeasti matkaa oli ehkä pari sataa metriä, mutta tietöiden ja rapakoiden vuoksi jouduin kiertämään aika tuskaisen lenkin. Itku meinasi tulla, kun läpimärkänä pääsin hotelliin ja respan nainen kysyi minulta, olinko tullut autolla.


Kun pääsin hotellihuoneeseen, olin aivan sippi. Heräsin tänä aamuna jo puoli viiden aikaan kertaamaan kokeeseen ja nukkumaankin menin vasta kahdelta. Loppupäivä onkin mennyt lähinnä sängyllä leopardiviltin alla lötkötellen. Olin suunnitellut meneväni hotellini altaalle ottamaan aurinkoa, mutta sade onnistui pilaamaan senkin ilon.





No comments:

Post a Comment