Rakkaudesta Rouva Hydeen

Lapsena inhosin, kun minulta kysyttiin, kuka on minun paras kaveri. En nimittäin tiennyt vastausta. Tai tiesin, mutta en halunnut myöntää sitä: minulla ei ollut parasta ystävää. Kavereita kylläkin, mutta ei ketään erityistä. Nyt minulla on. Hän on rouva Hyde. 

Tapasimme ensimmäisen kerran yli 21 vuotta sitten. Vuosia seitsemän vuoden ikäero vaikutti suhteeseemme. Olimme läheisiä, mutta emme kavereita. Silloin olimme "vain" sisaria. Asuin rouva Hyden kanssa samassa osoitteessa, leikin hänen vanhoilla barbie-nukeilla ja jaoin yhtä huonon hiuslaadun. Tästä huolimatta meidän välillämme oli joki, jonka ylitykseen tarvittavaa siltaa ei oltu vielä rakennettu.

Kun menin yläasteelle, rouva Hyde muutti toiselle paikkakunnalle. Siitä alkoi meidän ystävyys, niin hassulta kuin se kuulostaakin. Vietin usein viikonloppuja rouva Hyden luona. Sokerihumalan ja yhteisen  talouden myötä löysimme toisistamme uusia puolia. Nautimme toistemme seurasta. Joka kerta kotiinpaluu oli entistä haikeampi. Viikonloppu oli ollut täynnä naurua, itkua ja tyhjiä jäätelöpurkkeja sopivassa suhteessa. Hyvästien sanominen oli aina vaikeaa.

Vuosi vuodelta ystävyytemme taso on syventynyt ja luottamus toisiamme kohtaan kasvanut. Aikuistumiseni myötä ikäeromme ei rajoita enää keskustelua. Rouva Hyde tietää minusta kaiken. Mieleeni ei tule asiaa, jota en hänelle olisi kertonut. Uskon myös vastaavasti itse tietäväni rouva Hydestä lähes kaiken. Toiselta salaaminen on vaikeaa, kun oppii ymmärtämään toista pelkästä katseesta. Rouva Hydelle voin sanoa asiat siten kuin ne on, turhia kaunistelematta.

Suhteemme ei kuitenkaan ole millään tavalla helppo ja täynnä iloisuutta. Kun kaksi niin samanlaista ihmistä laitetaan yhteen, tappeluilta ei voida välttyä. Ja kun me riitelemme, se ei jää keneltäkään kuulematta. Huudamme toisillemme ilkeitä asioita tarkemmin miettimättä. Kumpikaan ei halua jäädä häviölle ja solvaukset vaan pahenevat riidan edetessä. Vartin järjettömän huudon ja rieuhunnan jälkeen rauha laskeutuu onneksi hyvin pian. Emme rouva Hyden kanssa hallitse pitkää pinnaa murjottamisen suhteen, joten sovimme asiat heti ja koko riita unohtuu saman tien, niin kuin mitään erimielisyyksiä ei olisi koskaan ollutkaan.

Tällä hetkellä välillämme on lähes 2000 kilometria, mutta rouva Hyde on silti elämässäni läsnä. Puhumme päivittäin puhelimessa. Aina meillä ei edes ole mitään varsinaista sanottavaa, mutta jutustelemme silti. Saatamme myös olla pitkään hiljaa ja vain kuunnella toistemme tekemisiä. Parasta meidän ystävyydessä onkin se, ettemme tarvitse mitään syytä olla yhdessä. Meidän ei tarvitse aina tehdä jotain, voimme vaan olla. Toisen läsnäolo on tärkeintä, eikä mikään muu. Enää emme ole ainoastaan siskokset, vaan myös hyvät ystävät. Rouva Hyde on yksi elämäni rakkaimmista ihmisistä. Ei ole asiaa, johon en olisi valmis hänen vuokseen. 

Kuva: Täältä